Edward Leitzinger, keksijä ja asiamies
Yrityksemme täyttää tänä vuonna 90 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi julkaisemme blogisarjan yrityksemme historiasta. Tässä ensimmäisessä osassa sukellamme juurillemme ja esittelemme yrityksemme perustajan ja visionäärin Edward Leitzingerin, joka oli paitsi keksijä myös rohkea tienraivaaja.
Edward Leitzinger syntyi 1897 Pietarissa, mutta oli Suomen kansalainen ja tuli 1917 Helsinkiin opiskelemaan diplomi-insinööriksi (1922). Edward oli ollut koulunsa paras matematiikassa ja sai kiitettävän arvosanan kansantaloustieteestä sekä höyrykattiloista. Tiedossa ei ole, miten hän perheestään erossa elätti itsensä vieraassa kaupungissa, mutta ainakin hän opetti matematiikkaa koululaisille (1918), kirjoitti aritmetiikan ja fysiikan kurssiaineistot Työväen Sivistysliitolle (1923), ansaitsi kirjoituspalkkioita kirja-arvosteluista ja artikkeleista ainakin Suomen Sosialidemokraatti -lehdeltä (1923–1933), järjesti näyttelyitä (viimeistään 1925), auttoi myymään kirjoituskoneita ja toimi konekirjoituskilpailun tuomaristossa (1926) sekä piti radioesitelmiä (1930 alkaen).
Ensimmäisiä Edwardin omissa nimissään julkaisemia lehtiartikkeleita oli Työväen joulualbumin 1923 älykkyys- ym. testejä esitellyt ”Psykoteknillisiä kokeita aikuisille”, joka osoitti, ”että ihminen on ennen kaikkea hyvin yksilöllinen olio ja ulkonaiset olosuhteet joissa hän työskentelee ovat sovitettavat sen mukaan…” Suomen Sosialidemokraatissa 4.5.1930 Edward pohti tulevaisuutta otsikolla ”Robotti”: ”Kaikissa tapauksissa laskelmamme osoittaa, että robotteja kannattaa ottaa käytäntöön ensikädessä siellä missä palkkataso on korkea, ei siis Suomessa…, mutta älkää pilkatko keksijöitä, sillä he kaikista huolimatta ovat totuudenetsijöitä.”
Edwardin kirjoitusten joukossa oli myös vitsejä ja pienyrittäjille suunnattua kansantalouden popularisointia, kuten Liiketaito-lehdessä 12/1930 julkaistu ”3:s suutari samassa kadun risteyksessä”: ”Perheeni kosketus suutarin kanssa alkoi sillä, että hänelle lähetettiin pikkupoikani kenkä, jonka sisäpuolelta ei saatu poistetuksi esiinpistäviä nauloja kotoisin keinoin. Tämä työ ei maksanut mitään. … Kun minä sain kuulla näistä hinnoista, niin päättelin, että suutari oli ainakin hyvin perillä mainospsykologisista seikoista.”
Keksintöjen patentoiminen oli suosittua Edwardin lähipiirissä. Jo hänen läheisimmän ystävänsä, koulu- ja opiskelutoverinsa sekä lapsensa kummin Arvid Komosen (1878–1978) isä oli patentoinut haulikon osia. Vuonna 1924 Edward haki itse patenttia kahdelle keksinnölleen (patentit myönnettiin seuraavana vuonna):
Maalitaululla (10953/11.12.1925) saattoi harjoitella valkokankaalla liikkuvien kohteiden ampumista ja elokuvan pysähtyessä laukaisuun tarkistaa, olisiko osunut riistaan. Tästä keksinnöstä kiinnostuivat Suojeluskunnat sekä Friedrich Maximilian Dettmann (1894–1945), joka sai luvan rakentaa ampuma- ja keilaradan Liisankadulle. Dettmannin yritykset harjoittivat ennestään kirjoituskoneiden myyntiä ja korjausta. Maalitaulua esiteltiin myös messuilla Tehtaanpuiston Tivolissa kesällä 1925.
Äänestyskoneen (10815/2.11.1925) Edward lienee myynyt ruotsalaiselle Ericssonille, jolta Suomen eduskunta osti ja otti sen 9.9.1927 käyttöön 24 vuodeksi. Edward teki ilmeisesti ensimmäisen ulkomaanmatkansa Tukholmaan maaliskuussa 1927. Hän oli hakenut passia jo huhtikuussa 1925 matkustaakseen Amerikkaan, mutta suunnitelmat ehtivät muuttua. On tosin mahdollista, että hän kävi silloin kuopuksensa kummisedän Niilo Lahtisen (1896–1951) kanssa Britanniassa ja että tarkoituksena oli jatkaa Kanadaan tapaamaan entistä opiskelutoveria Ilmari Voionmaata (1897–1976). Lahtinen loi sittemmin uraa Yleisradiossa, ministerin poika Voionmaa Elannossa. Kolmikko tunsi toisensa Sosialidemokraattisesta ylioppilasyhdistyksestä, jonka puheenjohtajana Leitzinger oli toiminut ennen Lahtista vuonna 1919. Mahtoivatko poliittiset kontaktit auttaa äänestyskoneen myymisessä?
Kesällä 1926 Edward kierteli Suomea omalla Fordillaan, joka saattoi olla Oulunkylän ensimmäinen henkilöauto. Sillä hän vei perheensä Terijoelle, ajoi kolarin Tampereella ja kuoppaan Jyväskylässä. Myös Porvoossa piti autoa korjata ja seuraavana keväänä auton osti lääkäri, jota tarvittiin usein viisivuotiaan Eila-tyttären tulirokon jälkitautien hoitamiseen.
Yksitoista sähköliikettä perusti vuoden 1929 alussa Helsingin Sähköliikkeiden Tukku Oy:n, jonka toimitusjohtajaksi Edward Leitzinger tuli. Seuraavana vuonna hän perusti Edvard Markkasen (1901–1952) kanssa yhteisen Sähköliike Kolmio Oy:n. Leitzinger kirjoitti Sähkölaitosyhdistyksen lehteen vuonna 1931 artikkelin, joka laajeni seuraavana vuonna 158-sivuiseksi ”Kodin teknilliseksi oppaaksi”. Kirjoittaja tosin kätkeytyi nimimerkkiin E. Kartio. Kirjan tarkoituksena oli ”tutustuttaa perheenemäntiä…teknillisiin seikkoihin”, ”kotien järkiperäistäminen” sekä käyttö ”oppikirjana talouskouluissa”.
Matias Kohtanen (1900–1976) oli perustanut oman sähköliikkeensä jo vuonna 1923. Hän marssi Edward Leitzingerin kanssa 10.7.1935 Sähkötyönantajain liiton toimistoon ja he kutsuivat koolle 17.9.1935 Helsingin sähköliikkeiden yhdistyksen perustamiskokouksen. Aloitteena oli ollut Leitzingerin 27.5.1935 helsinkiläisille sähköurakoitsijoille lähettämä kirje hintakilpailusta.
Sähköasioissa Edward Leitzinger teki yhteistyötä myös Niilo Jernvallin (1899–1982) kanssa, joka erikoistui uunien ja liesien myymiseen. Jernvall haki keksimälleen suksen voitelulaitteelle patenttia 17.8.1922 ja toiselle keksinnölleen vuonna 1930. Hän kuului asunto-osakeyhtiöön, joka ensimmäisenä Suomessa asensi sähköliedet kaikkiin asuntoihin.
Edwardin kokemukset autoilusta johdattivat hänet 29.1.1933 perustetun Suomen Autokorjaamojen Liiton ensimmäiseksi asiamieheksi ja sen kuukausilehti Autotekniikan toimituskuntaan kesällä 1933 sekä vuotta myöhemmin Autokorjaamo-lehden toimittajaksi. Samoihin lehtiin kirjoittivat Jernvall ja Emil Tuomi (1894–1968), jotka olivat jakaneet asunnon hänen kanssaan vuonna 1920. Tuomi löysi lopullisen uransa Autoalan erikoiskorjaamoiden liiton puheenjohtajana ja perusti huhtikuussa 1935 Jäähdyttämötehdas Autokenno Oy:n, joka työllisti parin vuoden päästä 14 henkeä. Tuomikin patentoi keksintöjään vuodesta 1936 ja kirjoitti autokorjaamoalan historiikit.
Edwardin autoharrastus huipentui hänen syksyllä 1934 kirjoittamaansa opaskirjaseen ”Milloin ja miksi autonne on korjauksen tarpeessa?”
Lahtinen, Voionmaa, Markkanen, Kohtanen, Jernvall ja Tuomi olivat kaikki tutustuneet Leitzingeriin tämän lyhyeksi jääneissä poliittisissa harrastuksissa 1919–1920. Edward Leitzinger oli ilmeisen sosiaalinen ja sopuisa luonne, joka osasi säilyttää ystävänsä ja hyödyntää verkostojaan. Lahtinenkin kävi esitelmöimässä Helsingin Autokorjaamoiden Yhdistyksessä.
Autotekniikka -lehdessä ilmestyi lokakuussa 1933 ensi kertaa mainos, joka viittasi 36-vuotiaan Edward Leitzingerin lopulliseen ammatinvalintaan:
