Edward Leitzinger patenttiasiamiehenä
Yrityksemme täyttää tänä vuonna 90 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi julkaisemme blogisarjan yrityksemme historiasta. Tässä toisessa osassa kerromme Edwardin vuosikymmenistä patenttiasiamiehenä.
Edward Leitzinger lopetti toimintansa autokorjaamoalalla keväällä 1935, mutta ryhtyi samana vuonna julkaisemaan Werner Johannes Elkin (1899–1954) ja kahden muun lihakauppiaan kanssa omalla kustannuksellaan Lihakauppias-lehteä. Myös Elki oli vuoden 1919 tovereita, joka ryhdyttyään Yksityisyrittäjäin Liiton kansanedustajaehdokkaaksi kesällä 1936 sai Leitzingerin vaalitilaisuutensa puhujaksi aiheesta ”Sähkö ja kaasu kotitalouskäytössä”. Leitzingerin perhe nautti siitä lähtien edullisista makkaroista ja teini-iän kynnyksellä ollut Jorma-poika sattui kuulemaan porraskäytävässä, kuinka lihakauppiaat keskenään kehuivat hänen isänsä älyä ja ystävällisyyttä.
Edward oli toiminut monen ammatillisen yhdistyksen asiamiehenä ja auttanut niitä paperitöissä, mutta patenttiasiamiehen työhön hän keskittyi vuodesta 1935. Ensimmäinen mainos Helsingin Sanomissa ilmestyi 4.9.1935:
Edwardin asuintovereista Tuomi ja Jernvall olivat keksijöitä, jotka patentoivat keksintöjään. Jernvall oli vuosina 1925–1927 sivutyönään auttanut muitakin keksijöitä piirtämällä heidän hakemuksiinsa. Edwardilla puolestaan oli diplomi-insinöörin tutkinto ja oikeustieteen tuntemusta yliopisto-opinnoistaan. Perimätiedon mukaan patenttiasiamiehillä oli tapana odotella asiakkaitaan toimistoissaan Helsingissä ja puhua ruotsia, mutta Edward liikkui ympäri Suomea ja tapasi keksijöitä maaseudullakin. Ensimmäisiä hänen asiamiehenä laatimiaan patenttihakemuksia oli lappjärveläisen Martin Törnqvistin (1899–?) kaapille ”viljan, vihannesten, sienien j.s.s. kuivattamista varten” (17174/25.11.1935).
Edwardin artikkeli ”Suomalaisista keksinnöistä” Seura-lehdessä 16.10.1935 esitteli monia suomalaisia keksintöjä. Vuonna 1936 Edward oli tuomarina keksijöiden potkurikilpailussa ja esitelmöi radiossa aiheista ”Keksinnöt ja tuotanto” sekä ”Mitä jokaisen keksijän ja teollisuusmiehen tulee tietää patenttiasioista?” Hän kävi puhumassa myös Kymenlaakson Teollisuusteknikkojen kokouksessa Kouvolassa. Uutuusmessuilla huhtikuussa 1937 Leitzingerin patenttitoimisto esitteli kokoelmaa suomalaisia patentteja ja kevätmessuille 1939 Edward Leitzinger järjesti keksintöjen osaston.
Patenttitoimisto rekisteröitiin yksityisenä toiminimenä vasta 11.2.1936 numerolla 78760, mutta hän ilmoitti itse aina vuoden 1935 patenttitoimistonsa perustamisvuodeksi. Edward valittiin 11.5.1937 Keksintöjen Edistämisyhdistyksen johtokuntaan, jossa oli ennestään Lyyli Eronen-Takki (1892–1957), niin ikään vuoden 1919 tovereita.
Edward oli julkisuudessa hyvin aktiivinen keskustelija. Hän antoi Helsingin Sanomille 20.8.1937 haastattelun patenttilakiehdotuksen kielikysymyksestä, puolusteli Suomen Teknikkojen Seurassa 14.10.1937 insinöörin välttämättömyyttä patenttiviraston päällikkönä ja otti kantaa lausuntoon, jonka Suomalainen Yhdistys Teollisen Omistusoikeuden Suojelemiseksi oli antanut patenttilakiehdotukseen.
Saksassa käydessään keväällä 1937 Edward tutustui sekä lihakauppoihin että patenttivirastoon. Seuraavan matkansa hän teki toukokuussa 1938, minkä jälkeen hän kertoi Saksaan liitetyn Itävallan uusista patentti- ja tavaramerkkijärjestelyistä. Toisen maailmansodan aattona 31.8.1939 rekisteröitiin patenttiasiamies Leitzingerin 20.3.1939 jättämä saksalaisen tehtailijan tavaramerkki numero 17265.
Suvun perimätiedon mukaan Edwardille oli tarjottu Saksasta töitä, kunhan hän ei ollut juutalainen, mihin hän oli vastannut olevansa jo täystyöllistetty. Toisen perimätiedon mukaan hänelle olisi tarjottu myös sotien jälkeen töitä saksalaisten omistamien patenttien kääntämiseksi Neuvostoliitolle siirtämistä varten, mutta siitäkin hän olisi kieltäytynyt moraalisista syistä.
Suomen- ja ruotsinkielisten mainosten lisäksi patenttitoimistoa mainostettiin englanniksi joulukuussa 1938 Finnish Trade Review’ssa:
Sotavuosina Edward Leitzinger järjesti sotamuseon sotamuistonäyttelyitä ja palohälytyslaitteen keksijäin kokoukseen tammikuussa 1942. Hän kuului Patenttilakia sekä Asetusta patenttiasiamiehistä valmistelleeseen patenttiasiamiesvaltuuskuntaan syksyllä 1943 ja Leitzingerin patenttitoimisto merkittiin heti säädösten voimaan tultua ensimmäisenä patenttiasiamiesrekisteriin 3.1.1944. Leitzinger esitteli suomalaisia keksintöjä Tukholman messuilla elokuussa 1946.
Suomen patenttiasiamiesyhdistyksen jäsenyys sai kuitenkin odottaa kilpailijoiden vastustuksen takia, Jo helmikuusta 1936 yhdistys oli vaatinut Leitzingeria ”lopettamaan ottamasta suoraan yhteyttä kotimaisiin ja ulkomaisiin tavaramerkkien ja patenttien hakijoihin, joilla jo on asiamiehet Suomessa.” Patenttiasiamiesyhdistys närkästyi lisää, kun Teollisuusoikeudellinen yhdistys valitsi Leitzingerin hallitukseensa ja edustajakseen pohjoismaisen liiton kokoukseen elokuussa 1948. Keskuskauppakamarin liiketapalautakunnan lausunto 10.11.1948 ei miellyttänyt patenttiasiamiesyhdistystä, joka harmikseen totesi muidenkin patenttiasiamiesten seuranneen Leitzingerin esimerkkiä.
Edward Leitzinger jatkoi shakkiharrastustaan ja piti yhteyttä koulutovereihinsa vielä 1950-luvulla. Hänen 60-vuotissyntymäpäivänsä huomioitiin Suomen Shakki -lehdessä ja Pietarin suomalaisen yhteiskoulun alumnien kokouksessa. Osittainen halvaantuminen 1950-luvulla hidasti Edwardin työtahtia, mutta hän sai vuodesta 1959 avukseen insinööri Antti Heinäsen (1932–2001), jonka kanssa osallistui vielä 25.2.1963 patenttiviraston insinöörien ja patenttiasiamiesten yhteiseen kokoukseen. Lomalla saksalaisessa kylpyläkaupungissa Bad Nauheimissa 9.10.1963 Leitzingerin patenttitoimiston perustaja sai viimeisen halvauksensa ja patenttitoimisto jäi seuraavan sukupolven vastuulle.